Matkalla kohti seikkailua osa 10
29.9.2015
Haudii, tänään taas matkalla kohti poroeroitusaluetta. Aamu oli jokseenkin vilpoinen kun lähdin matkaan klo 6 reikäleipä. Bussi oli myöhässä, niinpä tietysti…. Tämähän tarkoittaa että Sarden kanssa ollaan sitten myöhässä aikataulusta. Muutama kilsa bussilla ja kyydinvaihto – punaiseen vähän isompaan paholaiseen. Matka jatkui kohti pohjoista, kahvit termarissa mukana. Jokseenkin oli jännitystä ilmassa, sillä viikonloppuna alkanut hirvenmetsästys kertoi sarvipäiden voivan juosta vaarallisesti tielle. Yhden pysähdyksen taktiikalla pääsimme perille. Matkalla oli kyllä jonniin verran jo pakkasta ja usvaa, mutta onneksi se ei haitannut kulkemista…
Päivä oli jo alkanut, toiset olivat aamutuimaan miettineet kuolemaa: ystävänä, puolisona, vanhempana ja hoitajana. Itkuja oli kuulemma tullut… Nyt jatkettiin sairaalapastorin avustamana kuolevan potilaan omaisten tukemiseen ja kuolevan potilaan hoitoon. Aihe oli herkkä ja kyyneleitä oli pidäteltävä. Kaikessa korostui työyhteisön tuki ja työnohjauksen merkitys. Jos et ole itse omia tunteita kuoleman kanssa selvittänyt, niin ne pulpahtavat esille aina kuoleman kohdatessa. Olen vakuuttunut siitä että taitaa pitää paikkaansa. Toivon pystyväni työskentelemään asian herkkyydellä. Tunnin lopussa oli vielä vainajan laittoa harjoitus ja keskustelua.
Vatsat täyteen ja tutoriaaliin. Taas käsiteltiin saattohoitoa, lähteitä ja lähteitä… Kuinkahan se oikein sitten meneekään…? Uuvuttava ja raskas päivä vaatii mehunsa.
Kaupan kautta, vesisateessa raahauduimme ”kotiin”. Mietin portaita kiivetessä mitenhän en muista edellisen kerran lähdöstä mitään…? En muista sitä päivää ollenkaan. Vaan onko tuo ihme. Sain silloin kuulla mummoni nukahtamisesta ikiuneen…. Mutta mitäs ihmettä??? Tultiinko väärään asuntoon??? Täällähän on ihan erilaista kuin aiemmin. Kylläpä nyt on sisaret alkaneet sisustamaan ja uusi sänky. Wau!!!
Hyvä ruoka parempi mieli. Nyt vatsa täyteen nuudelia ja broileria sweet and sour kastikkeessa… jamijami…
Ennen kun vetäydyimme sänkyyn huomasimme että joku on kuullut Sarden rukouksen, oveen oli ilmestynyt uusi lukko!!! Nimesimme lukon mielenrauhan lukoksi. Sarde oli jo puoli unessa ennen ilta yhdeksää. Minä väänsin konella tutoriaalitehtävää saattohoidosta…. Myöhään en jaksanut itsekkään valvoa kun alkoi jo silmäluomia painamaan…
30.9.2015
Aamulla hiissauduimme koululle. Jännittävä päivä tiedossa… Esityksiä koko päivä – seminaareja. Powerpointteja ja powerpointteja. Met päätettiin esittää työ hyvin eritavalla. Kyllähän kaikilla työ oli ollut antoisaa. Eräs työ oli saanut asiakkaan patoutumat liikkeelle ja asiakas oli sylkäissyt mielipahansa ulos.
Päivän päätteeksi saimme tutortunnilla koosteen ensikevään opintojaksoista ja työharjoittelujen ajankohdista. Lisäksi halukkaat saivat kuulla kansainvälisestä harjoittelusta. Oma haave on päästä ulkomaille harjoittelemaan, näkemään mitä hoitotyö on muualla maailmassa. Mutta infon jälkeen, uskoni alkoi horjua asian suhteen. Mihin minä laitan ne neljä lasta siksi aikaa kun olen harjoittelemassa…? Ei ku aupair mukaan, vuokra isohuoneisto jne… taidan haudata ajatuksenkipinän samoin tein…
Illalla tuli huomiseen esitykseen pari muuttujaa. Yksi ryhmämme jäsenistä sairastui, eikä pääse huomiseen esitykseen. Mitä nyt neuvoksi? Ei ku Ana metsänsiimekseen hakemaan käpysiä, oksia ja varpuja. Illan kähmässä yritimme päntätä vielä päähän etiikkaa, näyttöön perustuvaa tiedonhakua ja potilasturvallisuutta… Lopulta totesimme ettei mitään jää korvien väliin. Siirryimme nukkumispuuhiin. Sarde jo kehräsi unta kun ajattelin kuitenkin vielä hetken kirjoittavan tutoriaalitehtävää. Parissa minuutissa Sarde otti kimpsut ja kamsut ja päätti lähteä toiseen kamariin nukkumaan, yritin rauhoittaa häntä että voin pistää työn pois ja valot sammuksiin. Mutta ei auttanut peräero koitti. Ensimmäinen laatuaan. Päätin laittaa valot pois ja kirjoitin hetken ja rupesin itsekin nukkumaan.
1.10.2015
Pouta aamu, viileä sellainen. Kämpän siivous, aamupuurot suuhun ja menoksi. Matkalla pysähdyimme rantaan hakemaan heinän korsia ja hiekkaa. Maisema oli kyllä niin lumoava, että emme saaneet sanaa suusta kun luontokuvaaja tuli paikalle. Maisema oli niin kaunis!
Ensimmäisellä tunnilla teimme Näyttöön perustuvan opintojakson ryhmätentin. Huh, onneksi tentti oli jokseenkin järkipitoinen ja tuntui ainakin olevan hieman iisimpi kuin mitä osasi odottaa…
Seminaarityömme esitykseen tuli vielä muuttujia kun emme pitäneetkään sovittua taukoa ennen esitystämme. Pientä sooloilua ja sinfoniaa… Ihan emme saaneet luokkaa järjesteltyä niin kuin olimme ajatelleet. Mutta mukiin menevästi kuitenkin. Kerroimme työstä ja vaiheista, taustalla näkyi kuvia työmme aiheeseen liittyen. Annoimme havainnollistavan näytteen kuinka toteutimme tehtävää. Loppuhyvin kaikki hyvin. Työmme sai kiitettävän arvosanan.
Päivän päätteeksi pöräytimme autolla muutaman sadan kilometrin päähän kotiin.
Kotona odotti anopin leipoma ihana korvapuusti ja kahvi <3
