10.4.2016
Viikonloppu hurahti kuin siivillä. Varaamani aika tenttiin kertaamiseen meni kyllä johonkin ihan muuhun. Löysin itseni jostain ihan muusta, listalla oli pyykin pesua, ruoan laittoa, lapsille kevätkenkien hakua, kypärän ostoa, syntymäpäiviä, omenapuun leikkausta, lopun viimeksi aloin katsomaan pienimmille vaatteita seuraavaa päivää varten, huomasin että täytyy laittaa pyykit kaappiin, pakata omat tavara, seuraavaksi viimeminuuteilla kauppaan ruokaostoksille. Nooh, loppujen lopuksi pääsin sänkyyn
11.4.2016
Koko yön soi Juha Tapion kappale päässä. Klo 2.45 huomasin pyörineeni koko yön sängyssä. Silmiä painaa ja väsyttää ihan hulluna. Yritän nukkua, mutta kello soi armotta klo 3.50. Ei kun ylös, tänä aamuna itku ei ole kaukana. Murusista pitää olla erossa kokonaista neljä päivää….
klo 4.30 Nenu kohti poroerotusaluetta punaisella paholaisella. Aamu valkeni kauniina keväisenä maisemana matkan varrella. Tietkin olivat sulaneet sitten edellisen käynnin. Autossa lueskeltiin Jugen kirjoittamaa tenttimuistiota. Ryhmässä on kyllä todella ihania ihmisiä joiden avulla pääsee eteenpäin.
Tentti ei tuntunut vaikealta, mutta osasiko oikeita asioita kirjoittaa, se on eriasia. Ikäväkseni kuulin tentin jälkeen, että osan ihanaisen luokkakaverin kanssa tiet eroaa.
Tänään kutsuu uusi asunto. Yksiö ja kolme opiskelijaa. Hiljaisuus painaa silmiä ja uni meinaa väkisin tulla. Jestas, pakko yrittää sinnitellä… Kamalaa, ei mitään viihdykettä. Päätän kysäistä mieheltä miten pääsinkään katsomaan Elisan tallenne ohjelmia että vähän edes aika kuluisi…
Lattia paikka kutsuu, oli vuokraaja unohtanut jättää kolmosille patjan. Mieltiskellään kuinka tästä nyt selvitään. Nooh, Sarden petari lattialle ja Sardelle viltti petariksi. Päätän nukkua lattialla, kun se minulle ei ainakaan tuota vaikeuksia. Lirutyyny ja ohut petari. Tää on ihan opiskelijaelämää.
Yön nukuin yllättävän hyvin olosuhteisiin nähden.
12.- 14.4.2016
Sisukset alkoi samalla myös hirvittävä työmäärä. Paljon opiskelua ja workshoppia… Ensimmäisellä workshopilla kanyloitiin nuken kättä, letkutettiin tippaa ja tutustuttiin Paavoon – meidän envinukkeen. Sisukset jatkui tutoriaaleilla ja sydänaiheisella tutoriaalilla. AVH-potilaiden hoidosta. Ergonomiaa ja mitä vielä…? Pää suttaa tyhjää jo vähemmästäkin. Toisen yön jäin ystille yöksi kun ilta venähti pitkäksi, epäilin sarden jo olevan nukkumassa.
Aamulla jatkui painaminen, sydän hommiin perehtyminen ja infarktiasioita. Anatomiaa ja fysiologiaa. Opeteltiin lääkelaskujakin, aika erikoisella tavalla…
Vika yön nukuin lattialla kuin uppotukki. Matka kotiin alkoi vasta iltapäivällä. On tämä kyllä ihan hullua puuhaa…
Sarden kanssa pohdiskelemme opintojen kirimistä. sillä olisi vielä 1 ½ vuotta jäljellä tätä hinkuttamista. Siinähän on nyt hieman haastetta, mm. lasten hoidosta käsin ajateltuna… hmm…
29.2.- 10.4.2016
Harjoitteluni alkaa… Yllätys yllätys ja nuorimmainen kuumeessa. OMG. Harjoittelu alkoikin sitten lääkärissä juoksulla, kaupasta sopivaa evästä pikkupotilaalle, apteekista lääkettä ja kotiin. Kotona lääkitys ja laps nukkumaan, vahdinvaihto ja harjoitteluun.
Joskus tiukan tilanteen voi pelastaa monen (sadan) kilometrin päässä asuva mummu, joka ritarillisesti tuli hoitamaan nuorimmaista että mamma sai käydä harjoittelussa ja isä töissä. Kiitos!
Harjoittelun jännitykset laukaistaan TRE-tärinäterapiassa. Jalat lähtevät vispaamaan kuin lentoon olisit lähdössä. Seuraavana alkaa tärinä ja tutina ja vispaus. Mahtava kokemus.
****
Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön harjoittelu takana. Harjoittelupaikka oli ihan. Asiakkaat sydämellisiä ja vastaanottavaisia. Kohtaisin oman pelkoni, uskalsin kohdata skitsofreenikon. Aiemmin olin pelännyt heidän pakko-oireitaan, mutta nyt olen asian kanssa sinut. Tutuksi tuli myös masennus, uupumus, paniikkioire jne. Ehkä tähän mennessä harjoittelusta tämä on ollut antoisin. Haikeana täytyi jättää paikka ja suunnata katse uusiin haasteisiin.
22.-23.3.2016
Tällä reissulla harjoiteltiin mini-interventiota. Motivoivaa puhetta ja ventrogluteaalinen injektion pistoa. Käyn keskustelemassa tuutorin kanssa mitenhän minulla siirtohomma onnistuisi lähemmäs kotipaikkaa. Mutta jotenkin tuntuu tylsältä alkaa taas opettelemaan kaikkea uudelleen. Taas kotiasiat tahtovat painaa mieltä. Soitan pitkänpuhelun… Harjoittelun info jää hieman vaillensa, mutta kaipa sitä jotenkin pärjää… Ventrogluteaaliselle alueelle pistäminen olikin yllättävän helppoa. Miksihän jännitin….?
27.10
Jos haluat lisää maustetta omaan opiskeluun. Valitse tutoriaali tehtävien purku ja aloitus I linkissä. Tämä on varma keino tipahtaa asiasta, kun ei näe kasvoja. Jos vielä kaipaat enemmän haastetta niin anna lasten osallistua tähän myös. Voin sanoa että tällä kertaa oli haasteellista työskennellä sihteerinä Ilinkissä ja yrittää noukkia tärkeitä ydin asioita muistioon. Mutta jos hyviä puolia miettii tuohon työskentelyyn, kaikki saavat puhua vuorotellen. Ei voi pälpättää päällekkäin.
4.1.-31.1.2016
Ensimmäinen harjoittelu vihdoinkin!!! Jonkin verran jännittää, ja kaikki asiat ovat sekaisin. Onneksi en ole ainoa. Aloitus info ja tietoisku, harjoittelupaikkaan tutustuminen. Muutaman tunnin tutustuminen harjoittelupaikkaan ja diabetekseen tutustuminen. No tästä on hyvä jatkaa…
****
Harjoittelu oli antoisa, lasten perussairaudet tulivat tutuksi. Ei olekkaan koskaan aiemmin ajatellut millaista on niin sairaan lapsen kanssa eläminen. Miten sairaus vaikuttaa koko perheeseen ja lapsen omaan arkeen. Laidasta laitaan näki perheitä ja joitakin potilaita jo otin vastaankin ohjaajan jäädessä taka-alalle.
Jos jokin niin lapsen kova kipu on riipaisevaa, ihan kamalaa nähdä ja kuulla lapsen kipu itku sekä vanhemman huoli lapsen tilasta. Tähän ei totu, mutta myötä elää kai voi…
Tästä sain hyvät eväät jatkoon. Kiitos!
13.1.2016
Matkalla taas kohti poronerotusaluetta jo viidettätoista kertaa! Voisiko uskoa että vuositakaperin alkoi opinnot ja nyt ollaan jo tässä…?
Tänään alkoi tauon jälkeen koulu. Harjoittelun palautteen antaminen, osalla oli ollut mukavia kokemuksia harjoittelusta toisilla taas vähemmän mukavia. Itselläni on ollut harjoittelua vasta muutamia päiviä. Mutta kokemuksia haeskelen…
Iltapäivällä haemme avaimen asuntoomme uudesta osoitteesta. Pakkanen paukkuu ja lunta tuiskuttaa.. Voi elämä on tämäkin rallia aamulla klo 4.45 ärjänteelle ja nukkumaan kun vihdoin pääsee sängyn lähelle. älli on pois hetkessä.
14.- 15.1.2016
Mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön opinnot alkaa. Kamala ja jännittävä kurssi ihan uutta ja vierasta, osittain tuttua. Opettajat ihanat antoivat heti kaikkien tehtävien palautusajat ja tentti samoin kuin tenttialue on tiedossa jo heti alusta alkaen… Loistavaa! Opettajat ajattelevat ihan selvästi meidän hyvinvointia.
Luentoja toisensa perään, mutta niin mielenkiintoisia ettei meinata malttaa lopettaa. Kyllä huomaa, että opettaja on alan asiantuntija! Ajan osaa pitää presiis ja tunnit kulkevat konkretian tasolla. Hän saa kyllä kiinnostumaan mielenterveystyöstä ja ymmärtämään mistä siinä on kyse. Perhekaavioissa kuvitteellisia henkilöitä aseteltiin paikoilleen. Kuitenkin tuntien aikana ajatus lähtee välillä vaeltelemaan kotiin ja siellä oleviin murheisiin. Nyt on sellainen tilanne että sitä murhetta en pysty siirtämään syrjään vaikka kuinka paljon sitä haluaisin.
Pakkanen nitisee nurkissa ja kämpässä on viileää. Sillä aikaa kun käyn ystävieni luona, Sarde oli päättänyt ettei halua jäätyä asuntoon ja soittaa töräytti putkimiehen paikalle. Tyytyväisenä hän hymyili kun oli taas lämmintä eikä tarvinnut kylmässä kalista kahden vällyn välissä…
Ensimmäinen harjoittelun olisi pitänyt alkaa maanantaina, mutta harjoittelu saikin yllätyskäänteen kun lauantaiaamuna herätessä sormissani oli kellukoita. Jiihaa, perheessämme lapsillakin ollut enterorokko oli siis minullakin. Tuntuu kuin maailma romahtaisi ja elämä pysähtyisi. Ketään opettajaa ei saa kiinni. Voi ei, mitähän nyt tekee…? Opintovapaa haettu ja nyt jääkin koko harjoittelu väliin, kun enterorokko kestää ja kestää ja kestää… Naperoiden osastolle ei siis ole asiaa, ettei heidän terveyttään tai turvallisuuttaan vaaranna. Heille kun se voi olla kohtalokas.
Vihdoin saan päivän mittaan opettajan kiinni, vaihtoehtoja ei jää. Harjoittelu peruuntuu kokonaan. Infektiolääkäri ei laske harjoitteluun, kuin vasta ensivuoden puolella. Tuntuu ihan toivottomalta, tähän nyt menee opintovapaa hukkaan!
Alan soitella mielenterveysharjoittelun harjoittelupaikkoja. Yhdestä paikasta tärppäsi. Ihana tuntui että vielä on toivoa jäljellä. Yritän rentoutua ja alkaa suunnittelemaan lasten syntymäpäiviä. Ja odottelemaan joulua.
Sain neuvoteltua harjoittelullekin uuden ajankohdan. Tammikuulle. Otan opintovapaan päätteeksi kesälomaa, jotta harjoittelu onnistuisi. Huraa! Kai tämä tästä….
20.10
Matka alkoi aamu pimeydessä klo 4.30. Vettä satoi ja joka paikka ihan mustana. Sarde ritarillisesti aloitti matkansa jo ennen aamu neljää, koukaten kyytiin uniset matkustajat. Kuljettaja päätti uuden matkareitin. Yksi nuokkui nuhaisena takapenkillä ja toinen räpätäti etupenkillä. Tämä räpätäti puhua pulputti voittaakseen pelkonsa tielle juoksevista hirvistä ja poroista. Yhden pysähdyksen taktiikalla ajettiin punaisella paholaisella 300km. Juuri ja juuri ennättäen aamun ensimmäisille tunneille. Kassi olalle ja kouluun.
Ensimmäisillä tunneilla purettiin tutoriaalitehtäviä. Tämä PBL-tekniikka osoittautui hieman haasteelliseksi uudella ryhmällä. Osa oli uusia, osa hieman tutoriaaleja käyneitä ja osa jo ”konkareita”. Purkutilanne oli ihan ok. Saimme jokainen jotain sanottua ja päätökseen mietintäämme. Seuraavan tunnin heräte oli taas sarjassamme haastava PBL!
21.10
Anatomiaa ja fysiologiaa. Yllätys yllätys aiheena oli nainen, hormonit ja lisääntyminen. Paljon avarsi syvensi ja selkiytti tunti. Pääsivät estrogeeenit, progesterolit, progestiinit paikoilleen. Mikä aloittaa kuukautiskierron? Mikä pitää raskauden yllä? mikä aloittaa maidontuotannon? Voi tätä olisi voinut kuunnella kokopäivän.
Ja lopuksi workshoppia….
22.10
Päivä Workshoppia. Aamusta injektioista teoriaa ja sitten käytäntöön.
Alkupäivästä pistettiin ”napapiikkejä” minunkin kookospallo vatsaan. Lopuksi olkavarteen lihakseen. Tekniikka tuntui hyvältä. Jopa paremmalta kuin aiemmin 13 vuotta sitten opittu. Vaan enpä olisi voinut uskoa että näinkin voi käydä. Opettaja vieressä katsomassa kuinka pistäminen onnistuu. Luulin jo päässeeni lihakseen asti, opettaja usuttaa pistämään vielä syvemmälle. Kunnes tunsin neulan kärjen osuvan jonnekin. Vedin neulaa vaistomaisesti takaisin ja sinne pruutasin keittosuolan. Vasta pistämisen jälkeen ”potilas” rupesi itkemään ja luultiin hänelle tulleen huono-olo. Kunnes tilanne alkoi selviämään. Hänelle tulleen kivun olkavarteen. Ilmeisesti juuri silloin kun tunsin neulan kärjessä olevan esteen. Siitä rupesi seuraamaan valokuvausta ja tilanteen selvittelyä. Kyllä todellakin neula oli johonkin osunut kun toinen kädestä alkoi mennä voimattomaksi. Olisin vain luottanut itseeni ja omaan tunteeseeni, mutta kun luotin opettajan sanaan. Kyllä täytyi nyt ”potilaalle” sanoa kuinka pahoillaan olin. Huoli oli valtava, mitä käteen oli tapahtunut. Tunne kova, että nyt en kyllä uskalla enää pistää ketään mihinkään…
Seuraavana päivänä viesti tavoitti. Käsi oli kunnossa. Entäs pistäjä? Nyt saan kyllä käydä henkisen taistelun, että uskallan tehdä sen uudelleen…
18.11.15
Tänään matka alkoi monenlaisissa merkeissä aamulla klo 4.50. Sarde oli aloittanut matkan teon jo klo 4. Omat tunteeni olivat tällä kertaa hyvin sekavat. Yksi lapsistani oli sairastunut enterorokkoon viime sunnuntaina. Entero vaikutti jotenkin rajuhkolta, kovaa päänsärkyä, kuumetta ja todella kovat paukamat käsissä oli lapsiparalla. No, tänäyönä oli kömpinyt vireemme kuumakalle, 3 vuotias lapsi. Aamulla sydäntä riipi lähteä matkaan kohti poron erotusaluetta reilu 300km päähän, mutta ei auttanut viimeiset lähiopetukset olivat ennen tulevaa harjoittelua. Jota itsekkin odotin kovasti. Olin ollut harjoittelupaikkaan yhteydessä kun selvisi lapsemme tauti… Miten toimin, voinko edes lähteä sinne??
Edessä oli pitkä ja kivinen päivä. Workshoppia silmät ristissä. On tämä hullua hommaa.
19.11.15
Workshopit jatkuu.. Vähän tuntuu turhalta katsella insuliinikynää, ilman opetusta. Oispa ollut hirvittävän mukavaa edes ymmärtää tämän sielunelämää. Taas pituusmittausta ja painoa nukelta. Nuket on kyllä ihan oikean vauvan näköisiä ja kokoisia… Meidän lempilapsia…. Kuulokäyrän ottaminen ja näön tarkastaminen kuitenkin tuntui niin kuin oikeilta hommilta. Yhtään väheksymättä muidenkaan tärkeyttä, vaan onhan se ihan eri kun voi ottaa ihan oikeasti.
Illalla saapuu kotoa huolestuttava viesti, toisellekin lapselle on puhjennut enterorokko. Voisiko nyt olla enempää vastoin käymisiä???
klo 20 puetaan taas yökkäreitä ja hiippaillaan petiä kohti. Siinä tulee vahvatunne jonka ilmaisenkin Sardelle. ” Usko tai älä jotakin tapahtuu vielä ennen kuin maanantai aamu koittaa… on sellainen etiäinen…” Sarden mielestä on aivan hullua edes ajatella moista. Kyllähän me sinne harjoitteluun mennään…
20.11. 15
Sähköinen tentti oli täysin arvauspeliä. Kysymyksiä ei ehtinyt edes lukea summan mutikassa vaan vastaamaan. Seuraavan tunnin ryhmätentti meni mielestäni älyttömän hyvin. Lopun viimeksi meillä oli hirvittävän hyvä luento kouluterveydenhuollosta. Luennon jälkeen kaasupohjassa kotia kohti. Tuntuu ettei matka ikinä lopu. Jospa tämä tästä…
9.11.
Täällä junassa yksin istuskelen, matkalla kohti poroerotusaluetta. Ruotsintehtäviä olen tehnyt tämän päivän tuntia varten. Anatomiaa ja fysiologiaa on saanut luettua myös. Junassa on ihanan rauhallista opiskella. Saa ihan oman rauhan opiskeluun. Nyt onkin edessä kaksi tiivistä viikkoa opiskelun parissa.
Poroerotusalueella hain asunnon avaimen ja menin sinne. Jonniin aikaa tuumailtuani mille rupeaisin päätin ottaa ja lähteä kauppaan. Kaupasta tarttui mukaani kunnon opiskelijaeväät – hernekeittoa.
Iltapäivällä suunnistan vielä kampaajalle, voi mikä ihanuus… Illalla istahdan koneelle, ruotsin tunnille. Ruotsia i linkissä.
10.-11.11.15
Tutoriaali työskentelyssä on kyllä tapahtunut kehitysharppaus. Meillähän tulee hienoja ajatuskarttoja ja kovat keskustelut. Workshoppia ja vauvojen hoitoa. Koululla olevat pienet vauvan alut näyttävät niin pieniltä ja haurailta, ajatella että niin pienet vauvat syntyvät ja osa jää jopa henkiin nykykehityksen ansiosta… Jännitys alkaa tiivistyä, osaankohan olla töissä ollenkaan keskolassa???
7.10.2015
Matka alkoi kohti poroerotusaluetta klo 12.30 hyvässä säässä. Auton takapenkillä kolisi Sarden kirpparilta löytämät aarteet – komeet lyhdyt. Huristelimme yhtä rautaa perille kaiken reilu 300 km. Matkalla oli hyvä miettiä lapsen ja nuoren normaalia kasvua ja kehitystä, sekä raskausaikaa… Perille saavuttuamme Sarde suunnisti kohti opiskelijaterveydenhuoltoa ja rokotuksia. Wuhuu, uudet influenssarokotteet olivat saapuneet. Kohta unelmien unelma, terveydenhoitajien terveydenhoitaja kutsui minutkin sisään kysyen ottaisinko minäkin rokotteen. Tietysti mikäpäs siinä… Onpahan sekin pois alta. Anni-täti asetti minut (minulle) eriskummalliseen pistoasentoon. Minä joka pelkään piikkejä, rokotus ei tuntunut missään. Kysyinkin Anni-tädiltä, että onko hän varma että laittoi aineen nahkan alle? Anni hymähti ja näytti ruiskua, kyllä hän sen jonnekin oli laittanut. Posket nauramisesta hellänä kaupan kautta hakemaan kämpän avain ja kämpille. Hyvää ruokaa ja sohvalle latalleen kera fazerin hasselpähkinäsuklaan ja tenttikirjallisuuden…
Illalla rouva revontuli antoi kyllä komeita näytöksiä. Taivas oli ihan punaketun pauloissa joka juoksenteli pitkin taivasta.
8.10.15
Uuden syklin aloitus naistentautien ja lapsiperheenhoitotyö. Kaikkea mielenkiintoista, tärkeää asiaa on opittavana. Mutta mitenhän tuon kaiken mahduttaa korvienväliin…? Suurin jännitysmomentti oli edessä oleva diagnostinen tentti. Tentti oli tietokonepohjainen, ja vastaus tulee heti onko päässyt läpi vai ei. Kesken tentin alkoi tuntumaan epätoivo, sanahirviöi estrogeeni, progesteroni, oksitosiini… Vain vilisivät päässä. Tuntui että mie romahan jos tentti on hyvätty. Epätoivo olikin turhaa. Tentti meni läpi keskivertoarvosanalla. Jes, saako tuulettaa??
Koulun jälkeen kävimme paikallisessa kirpparilla. Löytölapsia ei kyllä juurikaan tullut. Illalla oli taas revontulien leiskunnan vuoro. Ilma kylmeni entisestään ja taivas räiskyi revontulista. Mahtavaa katseltavaa.
9.10.15
Päivä valkeni äänettömyydessä. Äänieni oli tipotiessään. Poroerotusalueella oli pakkasaamu. Kämpän siivous ja kouluun. Päivän aikana opettelimme imettämään. Koulumme välineistö on kyllä hyvää, imetykseenkin oli olemassa sellaiset irtorinnat joilla voi harjoitella imetystä ja imetyksen neuvontaa.
Vauvojen hoito heijasteiden tutkiminen, perushoito, kylvettäminen ja parisuhdeasioiden esille tuominen olivat yhden työpajan harjoitusasiaa.
Päivän parashetki oli kuitenkin synnytyksessä avustaminen. Itsestä tuntui ettei uskalla enää synnyttää kun tietää riskit mitä synnytykseen liittyy. No, joka tapauksessa. Koululla oli poronnahkaäiti torsoja ja vauvoja. Joita yritettiin kovasti saada syntymään. Äänen poissaoleminen ei opettajan mielestä ole este avustaa synnytystä kuten pitää joten hei hei viimeiset äänen rippeet. Niin sitä löydettiin itsensä avustamassa synnytystä. Kokemus oli mahtava.
29.9.2015
Haudii, tänään taas matkalla kohti poroeroitusaluetta. Aamu oli jokseenkin vilpoinen kun lähdin matkaan klo 6 reikäleipä. Bussi oli myöhässä, niinpä tietysti…. Tämähän tarkoittaa että Sarden kanssa ollaan sitten myöhässä aikataulusta. Muutama kilsa bussilla ja kyydinvaihto – punaiseen vähän isompaan paholaiseen. Matka jatkui kohti pohjoista, kahvit termarissa mukana. Jokseenkin oli jännitystä ilmassa, sillä viikonloppuna alkanut hirvenmetsästys kertoi sarvipäiden voivan juosta vaarallisesti tielle. Yhden pysähdyksen taktiikalla pääsimme perille. Matkalla oli kyllä jonniin verran jo pakkasta ja usvaa, mutta onneksi se ei haitannut kulkemista…
Päivä oli jo alkanut, toiset olivat aamutuimaan miettineet kuolemaa: ystävänä, puolisona, vanhempana ja hoitajana. Itkuja oli kuulemma tullut… Nyt jatkettiin sairaalapastorin avustamana kuolevan potilaan omaisten tukemiseen ja kuolevan potilaan hoitoon. Aihe oli herkkä ja kyyneleitä oli pidäteltävä. Kaikessa korostui työyhteisön tuki ja työnohjauksen merkitys. Jos et ole itse omia tunteita kuoleman kanssa selvittänyt, niin ne pulpahtavat esille aina kuoleman kohdatessa. Olen vakuuttunut siitä että taitaa pitää paikkaansa. Toivon pystyväni työskentelemään asian herkkyydellä. Tunnin lopussa oli vielä vainajan laittoa harjoitus ja keskustelua.
Vatsat täyteen ja tutoriaaliin. Taas käsiteltiin saattohoitoa, lähteitä ja lähteitä… Kuinkahan se oikein sitten meneekään…? Uuvuttava ja raskas päivä vaatii mehunsa.
Kaupan kautta, vesisateessa raahauduimme ”kotiin”. Mietin portaita kiivetessä mitenhän en muista edellisen kerran lähdöstä mitään…? En muista sitä päivää ollenkaan. Vaan onko tuo ihme. Sain silloin kuulla mummoni nukahtamisesta ikiuneen…. Mutta mitäs ihmettä??? Tultiinko väärään asuntoon??? Täällähän on ihan erilaista kuin aiemmin. Kylläpä nyt on sisaret alkaneet sisustamaan ja uusi sänky. Wau!!!
Hyvä ruoka parempi mieli. Nyt vatsa täyteen nuudelia ja broileria sweet and sour kastikkeessa… jamijami…
Ennen kun vetäydyimme sänkyyn huomasimme että joku on kuullut Sarden rukouksen, oveen oli ilmestynyt uusi lukko!!! Nimesimme lukon mielenrauhan lukoksi. Sarde oli jo puoli unessa ennen ilta yhdeksää. Minä väänsin konella tutoriaalitehtävää saattohoidosta…. Myöhään en jaksanut itsekkään valvoa kun alkoi jo silmäluomia painamaan…
30.9.2015
Aamulla hiissauduimme koululle. Jännittävä päivä tiedossa… Esityksiä koko päivä – seminaareja. Powerpointteja ja powerpointteja. Met päätettiin esittää työ hyvin eritavalla. Kyllähän kaikilla työ oli ollut antoisaa. Eräs työ oli saanut asiakkaan patoutumat liikkeelle ja asiakas oli sylkäissyt mielipahansa ulos.
Päivän päätteeksi saimme tutortunnilla koosteen ensikevään opintojaksoista ja työharjoittelujen ajankohdista. Lisäksi halukkaat saivat kuulla kansainvälisestä harjoittelusta. Oma haave on päästä ulkomaille harjoittelemaan, näkemään mitä hoitotyö on muualla maailmassa. Mutta infon jälkeen, uskoni alkoi horjua asian suhteen. Mihin minä laitan ne neljä lasta siksi aikaa kun olen harjoittelemassa…? Ei ku aupair mukaan, vuokra isohuoneisto jne… taidan haudata ajatuksenkipinän samoin tein…
Illalla tuli huomiseen esitykseen pari muuttujaa. Yksi ryhmämme jäsenistä sairastui, eikä pääse huomiseen esitykseen. Mitä nyt neuvoksi? Ei ku Ana metsänsiimekseen hakemaan käpysiä, oksia ja varpuja. Illan kähmässä yritimme päntätä vielä päähän etiikkaa, näyttöön perustuvaa tiedonhakua ja potilasturvallisuutta… Lopulta totesimme ettei mitään jää korvien väliin. Siirryimme nukkumispuuhiin. Sarde jo kehräsi unta kun ajattelin kuitenkin vielä hetken kirjoittavan tutoriaalitehtävää. Parissa minuutissa Sarde otti kimpsut ja kamsut ja päätti lähteä toiseen kamariin nukkumaan, yritin rauhoittaa häntä että voin pistää työn pois ja valot sammuksiin. Mutta ei auttanut peräero koitti. Ensimmäinen laatuaan. Päätin laittaa valot pois ja kirjoitin hetken ja rupesin itsekin nukkumaan.
1.10.2015
Pouta aamu, viileä sellainen. Kämpän siivous, aamupuurot suuhun ja menoksi. Matkalla pysähdyimme rantaan hakemaan heinän korsia ja hiekkaa. Maisema oli kyllä niin lumoava, että emme saaneet sanaa suusta kun luontokuvaaja tuli paikalle. Maisema oli niin kaunis!
Ensimmäisellä tunnilla teimme Näyttöön perustuvan opintojakson ryhmätentin. Huh, onneksi tentti oli jokseenkin järkipitoinen ja tuntui ainakin olevan hieman iisimpi kuin mitä osasi odottaa…
Seminaarityömme esitykseen tuli vielä muuttujia kun emme pitäneetkään sovittua taukoa ennen esitystämme. Pientä sooloilua ja sinfoniaa… Ihan emme saaneet luokkaa järjesteltyä niin kuin olimme ajatelleet. Mutta mukiin menevästi kuitenkin. Kerroimme työstä ja vaiheista, taustalla näkyi kuvia työmme aiheeseen liittyen. Annoimme havainnollistavan näytteen kuinka toteutimme tehtävää. Loppuhyvin kaikki hyvin. Työmme sai kiitettävän arvosanan.
Päivän päätteeksi pöräytimme autolla muutaman sadan kilometrin päähän kotiin.
Kotona odotti anopin leipoma ihana korvapuusti ja kahvi <3
28.9.15
Ilink ja näyttöön perustuva hoitotyö. Töissä venähti hieman pitkäksi. Lapset hoidosta, ja hoidosta kotiin tuleminen ei sujunut kyllä mutkitta. Tuntikin oli ehtinyt alkaa jo, ennen kuin olimme kotona. Lapset tappelee ja show on valmis. Selvitä riita, hanki tekemistä ja vetäydyn makuuhuoneeseen luurit korvissa. Yhtäkkiä tajuan kodin olevan yhtä lasta vaille hiljainen. Missä muut? Milloin ovat lähteneet? Lähden nuorimmaisen kanssa olohuoneeseen istumaan. Voi kun sohvakin houkuttelee. Miltei nirvanassa istun luurit korvilla ja yritän pysyä hereillä ja kuunnella….
Tunnin jälkeen tohinalla ruokaa perheelle ja pakkaamaan huomiset tavarat…. Täältä tullaan…
22.9.2015
Ryhmämme kokeili I link ryhmätyötilaa ja google doc:a aistielämystehtävän tekemiseen. Menetelmä osoittautui käteväksi työvälineeksi jo heti ensimmäiselle harjoitus tapaamisella. Jokainen pystyi kirjoittamaan kirjallista tuotosta, jopa yhtä aikaa ja I linkissä keskustelimme aiheesta. Päätimme siis kokeilla konstia koko ryhmällä jossa meitä oli viisi henkeä. Kaikki eripuolilla napapiiriltä katsottuna. Pienistä teknisistä haasteista, kuten puhe ei kuulu selvittiin hyvin kun käytettiin Messengeriä. Kaikki siis päivittyi reaaliaikaisesti jokaiselle työskentelijälle.
Jokainen ryhmästä toteutti aistielämyksen omalla työpaikallaan. Nyt oli siis kirjallisen työn vuoro. Mielenkiintoisia löytöjä tehtiin, tiesitkö että tuoksut juoksevat hermoikeitä pitkin hypotalamukseen ja taltioituu mantelitumakkeeseen? Siltäpä ne sitten muistuttavat meitä asioista jotka tapahtuivat silloin kuin tuoksu taltioitui päänuppiin.
Aloitimme työskentelyn klo 20.30, ajattelimme työn valmistuvan nopeasti kun olimmehan jokainen kirjoittaneet tehtävää jo edeltävästi. Elämä on yllätyksiä täynnä. Ja hinkkasimme ja viilasimme työtä yrittäen löytää vielä englanninkielisen lähteen. Yritimme etsiä jos vaikka millä hakusanalla… Jopa siinä tokaisin…. ”Mikähän on green care ulkomaankielellä???” eiköhän siinä naurettu poskilihakset hellinä. Voisiko olla yhtään enempää ulkomaan kielellä??? No toki japaniksi, saksaksi, espanjaksi… Lopetimme järjettömän, väsyneinä päivän ja työn uuuvuttaminia klo 23. Kyllähän siinä hieman vierähti. Mutta ylpeitä olimme saavutuksestamme.
